Etusivulle

Kuvia ja tarinoita Hyrylän seudun historiasta

Tiesittekö, että Hyrylässä oli ennen koko joukko kahviloita ja elokuvateattereitakin on ollut kaksi – ensin Tivoli ja sitten Hyrylän Kino? Tai minkä vuoksi Koskenmäellä on Kivimiehentie?

Intendentti Jaana Koskenranta kertoo Tuusulan museon kuvakokoelmien avulla Etelä-Tuusulan historiasta. Illan aikana pohditaan muun muassa liikenneyhteyksien ja varuskunnan vaikutusta palveluiden syntyyn ja sijoittumiseen. Kevyesti kuljettava matka alueen historiaan tehdään kertomalla tarinoita ihmisistä ja rakennuksista Hyrylän, Hyökkälän ja Paijalan alueella ja piipahdetaan kuvien avulla myös Lahelaan ja Kirkonkylään.

Kahden valtamaantien haaraan rakentunut Hyrylä ei edes Tuusulan mittapuussa ollut kovin kummoinen paikka ennen 1950-lukua. Sitä ennen Tuusulan keskuksen paikasta kilpailivat Kirkonkylän lisäksi ja Kerava ja Järvenpää ja aika vilkkaita paikkoja olivat myös kunnan pohjoiset taajamat Jokela ja Kellokoski.

Hyrylä alkoi kuitenkin kasvaa – keskustan paikka vaan oli aika ahdas. Kylän kaupallinen keskusta asettui luonnostaan maanteiden välimaastoon, kapeaan Y-haaraan. Kasvua syötti ja toisaalta myös rajoitti keskusta-alueelle rakennettu varuskunta ja maanteiden vähitellen kasvavat liikennevirrat. Etelässä kasvusuuntaa sulki kahden ison maatilan tilakeskukset viljelysmaineen.

Hyrylän palvelut laajenivat siksi Hämeentien vartta pitkin Paijalan Koskenmäelle ja ohikin. Paijalassa asui 1900-luvun alussa erilaisia käsityöläisiä ja palveluammattien harjoittajia lähes yhtä paljon kuin Järvenpäässä, josta oli sentään vähitellen kasvamassa pienteollisuuden ympärille syntyvä kauppala. Paijalassa asui monta kirvesmiestä, seppiä ja suutareita. Ja se alussa mainittu kivityömieskin. Oli lihakauppias ja laukkukauppias, kutomo ja nahkatehdas ja johonkin aikaan myös Hyrylän alueen lähestulkoon parhaat kaupat, joihin ihmisiä kuulemma tuli peräti Nurmijärveltä asti.

Tervetuloa historiamatkalle Hyrylän Torpalle to 15.2.2024 klo 18 alkaen. Tilaisuuden järjestää Tuusulan Omakotiyhdistys ry ja itse luennolle on vapaa pääsy. Ennen luentoa, noin 17.45 alkaen kahvitarjoilu tuore korvapuusti ja kahvi/tee 3 €/ kpl.

Tuusulalaisia kivityömiehiä 1920-luvulla. Oikealla Onni Viljanen Perä-Hyrylästä. Kuva Tuusulan museo, Anja Saukkolan kokoelma.